Analyytikko ei ole tilanteessa, jossa vanhempi tyydyttää lastaan, vaan pikemminkin tilanteessa, jossa analyytikko voi jakaa ajatuksia, tunteita ja asenteita siitä, mitä ihmisenä oleminen tarkoittaa. Analyytikko tekee tämän tulkitsemalla - avaamalla - vastarintaa, rohkaisemalla enemmän kommunikaatiota mielen tietoisen ja tiedostamattoman osan välillä ja tutkimalla siirtymistä.
Psykoanalyysi ei ole mekaaninen menettely, jossa terapeutti antaa rauhallisia, "neutraaleja" vastauksia "passiivisille" tai "mukautuvalla" asiakkaille. Päinvastoin, se on hyvin henkilökohtainen kohtaaminen kahden ihmisen välillä. Se voi olla vähemmän ilmeistä niille, jotka ovat olleet analyysissä jo jonkin aikaa, mutta vastatransferenssi, analyytikon reaktiot asiakkaaseen, on aina läsnä. Suhde ei ole koskaan puhtaasti objektiivinen tai tekninen, sillä sitä ohjaavat vaistomaiset tunnereaktiot, joista molemmat osapuolet eivät yleensä ole tietoisia.
Terapeutin tehtävänä on kuunnella tarkkaan, mitä hänen asiakkaansa kertoo unista, ajatuksista, fantasioista ja muistoista. "Tyhjää ruutua" on harvoin, ja analyytikko on jatkuvasti tarkkaavainen potilaan reaktioihin. Kuten Freud sanoi: "Auktoriteettini ei johdu uskomuksista, joita minulla voi olla yhteisiä potilaiden kanssa, vaan se johtuu siitä, että kuuntelen tarkkaan, mitä heillä on sanottavana.
Useimmat meistä pitävät siitä, että joku on kiinnostunut meistä - ja osoittaa arvostusta. Pidämme myös ihmisestä, joka on vakuuttunut tekemistämme ja pitää meitä itseämme parempina. Useimmat potilaat reagoivat siis myönteisesti terapeuttiin, joka osoittaa näitä ominaisuuksia, ja tämä saa heidät tuntemaan olonsa myönteisemmäksi. Jos nämä reaktiot huomataan tietoisesti, niitä voidaan käyttää myönteisesti terapiasuhteessa, mutta jos niitä ei huomata tietoisesti, ne voivat vääristää terapeutin käsitystä potilaasta.
Esimerkiksi analyytikko, joka on juuri aloittanut työskentelyn uuden potilaan kanssa, saattaa olla vaikuttunut siitä, miten paljon tietoa tulee pintaan istunnon aikana, ja saattaa tiedostamattaan yliarvioida sen, mitä sanotaan myöhemmissä istunnoissa, jolloin puolustukset ovat aktiivisempia. Tämä vaikuttaa siihen, miten analyytikko tulkitsee aineistoa ja miten hän reagoi potilaaseen.
Analyytikon lähestymistapa tunteidensa analysointiin on todennäköisesti varovainen, epäröivä ja ahdistunut. Se on askel ulos mukavuusalueelta, se on kuin ensimmäinen suudelma, ensimmäinen pokeripeli tai kolikkopeli. Tässä yhteydessä tunteiden tutkiminen voi helposti lisätä ahdistusta, mikä johtaa tunne ärsytyksen tilapäiseen vähenemiseen (esimerkiksi analyytikko voi rauhoittua tilapäisesti, koska hän on saanut yhteyden analyytikkoon). Analyytikon tehtävänä on auttaa analysoitavaa näkemään, että nämä tunteet muuttuvat vähemmän voimakkaiksi, mikä voi sitten kannustaa niiden täydellisempään tutkimiseen. Kun analysoitava alkaa ymmärtää, mistä on kyse, hänen ahdistuksensa pitäisi vähentyä ja hänen pitäisi pystyä yhä paremmin sietämään ja tarkkailemaan reaktioitaan.
Yksi psykoanalyytikon tehtävistä on auttaa analysoitavaa löytämään oman identiteettinsä, kehittämään käsitystä itsestään, jotta hän voi ilmaista tunteitaan suoraan. Tähän liittyy sen analysoiminen, miten ihmiset liittyvät toisiin ihmisiin ja miten tämä saattaa estää heitä näkemästä, mitä nykyhetkessä tapahtuu (eli he eivät näe tunteitaan tai sitä, mitä muut ihmiset tekevät). Potilaiden on opittava, etteivät he vain "näyttele" tunteitaan, vaan että he pystyvät kokemaan ne tiedostamalla tunteensa.